|
Raisio Rallispecial 6.3.2011
Lam-rallyteamin kalusto lisääntyi 2010 joulukuussa, kun tuli mahdollisuus ostaa ensimmäinen oma kilpuri. Polte ajamaan on ollut jo pitkään ja auton päätin ostaa. Siitä lähtien olen yrittänyt oppia auton käyttäytymistä ja kun vauhtia alkoi löytyä ja itsevarmuutta olevan niin päätin osallistua ensimmäiseen kisaan, Raision Rallispecialiin joka ajettiin 6.3.11. Kartturiksi tuli hyvä kaveri Mika Halme. Päivä oli aurinkoinen ja luvassa oli hieno ralli. Ensimmäisellä pätkällä hävittiin reilusti aikaa kun edellä lähtenyt oli pyörähtänyt ja tukkinut tien. Toisella pätkällä sitten tuli oma virhe ja auto valui penkkaan. Kolmas pätkä menikin jo ilman ongelmia ja aika oli ekaa kilpailua ajatellen hyvä. Viimeisellä pätkällä ajo myös sujui. Auto tuli ehjänä maaliin, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
- Timppa |